Alkuperä

Pyreneittenpaimenkoira on ranskalaisista roduista se, joka on "ollut olemassa aina".

Rotua ei siis ole koskaan varsinaisesti kehitetty, kuten suurin osa nykyisistä roduista, vaan pyreneittenpaimenkoiran tyyppisiä koiria on esiintynyt pieninä paikallisina esiintyminä lammaslaumoja paimentaen  Pyreneitten vuoristossa jo vuosisatoja. Nämä karvaiset, välillä keskenään kovastikin erinäköiset paimenkoirat olivat esi-isinä ainakin katalonianpaimenkoiralle, joka syntyi Espanjan puolelle vuoristoa sekä pyreneittenpaimenkoiralle, joka muodostui Ranskan puolelle.

 

Vuoriston erittäin vaikeissa olosuhteissa työtä pelkäämätön, uuttera ja kestävä koira oli korvaamaton apu paimennettaessa suuriakin lammaslaumoja. Siksi paimenet harkitsivat tarkoin, millaista työkoiraa halusivat.

Pitkään ainoina jalostuskriteereinä olivatkin pelkästään paimentamista silmälläpitäen tärkeät asiat, tärkeimpänä tietenkin ainakin näennäinen terveys - varsinaisiin eläinlääketieteellisiin tutkimuksiinhan vuoriston paimenilla ei ollut mahdollisuuksia - tarkoittaen sitä, että koira ei voinut olla esim. heikkovatsainen tai allergisuuteen taipuvainen ja nivelten tuli kestää kovaa fyysistä rasitusta. Myös viat, kuten kuurous, silmäsairaudet, sydänviat yms., jotka saattoi silmämääräisesti todeta, karsittiin tehokkaasti pois, koska arvokasta työkoiraa ei ollut varaa menettää ennen aikojaan.

Koirien täytyi jaksaa paimentaa pitkiäkin päiviä väsymättä fyysisesti tai psyykkisesti.

Siksi voimakas paimennusvietti ja levottomuuteenkin menevä vilkkaus olivat välttämättömiä. Koirat eivät saaneet käyttää aikaansa liehittelemällä vastaantulevia ihmisiä, eläimiä tai asioita, koska sellainen käytös olisi pilannut keskittymisen työhön ja ollut sitä paitsi vaarallistakin. Siksi koirien oli tarkoituksenmukaista olla varautuneita uusia asioita kohtaan.
Kaikkia asioita paimenkoira ei ehtinyt "kysyä" isännältään, joten tietynlainen itsenäisyys oli välttämätön luonteenominaisuus. Koiran oli tietenkin oltava erittäin älykäs, jotta es oppi nopeasti ja kykeni hoitamaan siltä vaaditut tehtävät. Paimenkoira oli kallis ja tärkeä "työväline" ja kumppani paimenelle.

Turkinlaadun täytyi olla paitsi sateet, paisteet ja pakkaset kestävä, myös laadultaan sellainen, että se ei hoitamattomanakaan takkuuntuisi huopamaiseksi ja hengittämättömäksi kerrokseksi koiran iholle. Tämän takia kaksinkertainen turkki oli ehdoton vaatimus.

Pohjavillan tuli olla pehmeää ja lämmittävää kuten lampaanvillan ja peitinkarvan vuohenkarvamaisen karkeaa. Oikeanlaatuinen peitinkarva mahdollisti sen, että kun koira vaihtoi turkkiaan ja pohjavilla irtosi, se jäi karkean peitinkarvan ympärille nyörimäisiksi tai laattamaisiksi suortuviksi eikä huopaantunut. Tällöin, näennäisistä takuista huolimatta, turkki oli auki ihoon asti.

Pyreneittenpaimenkoiralla nykyäänkin esiintyvät "takut" eli ranskaksi cadenetit (nyörimäiset muodostelmat) tai matelotit (laatat) ovat siis vanhaa historiallista perua, eivät vain nykymuotia.

​
Vuoristossa liikkuminen ketterästi ja nopeasti vaati koiralta terveen rakenteen: sekä etu- että takakulmauksien oli oltava hyvät ja oikeassa suhteessa toisiinsa. Takaraajoissa oli pitkät reidet ja matala kinner. Nämä yhdessä takasivat pitkän, matalan, energiaa säästävän ja maata voittavan ravin. Jos paimenkoira kuitenkin väsyi, se usein peitsasi.

 

Kaikki pyreneittenpaimenkoiran toivotut ominaisuudet olivat siis alun perin käyttöä ajatellen tarkoituksenmukaisia. Tällöin rakennetta lukuun ottamatta muilla ulkonäköön liittyvillä ominaisuuksilla ei ollut suurta merkitystä. Kun lisäksi kulkuyhteydet vuoristossa olivat vaikeat, eri paikkakunnille kehittyi toisistaan ulkonäöllisesti hyvinkin poikkeavia kantoja.
Vaikka paimentaminen olikin aina pyreneittenpaimenkoiran päätehtävä, sitä käytettiin sitkeytensä ja monipuolisuutensa ansiosta myös mm. sota-, haku-, jälki-, raunio- ja joskus myös suojelukoirana.

Näistä koirista polveutuu nykyinen pyreneittenpaimenkoira. Koska rotu ei ole vieläkään kovin paljon muuttunut noista päivistä ja sitä pyritään säilyttämäänkin mahdollisimman alkuperäisen kaltaisena, on poikkeuksellisen tärkeää tuntea ja ymmärtää tämän erikoisen rodun historiaa - ilman sitä ei voi ymmärtää nykyistäkään pyreneittenpaimenkoiraa.